Laulaen, nauraen ja kyynelehtien – Canto -naislauluryhmässä lauletaan ja annetaan tunteiden viedä mukanaan
Musiikki vei jo kahdeksanvuotiaasta Liisa Viitasaaren mukanaan. Lauluharrastus vei kohti lauluopintoja, joista valmistuttuaan tuli halu jakaa opittua eteenpäin. Liisa perusti vuonna 1995 sekakuoron nimeltä Laulattaa. Sekakuoro oli toiminnassa kaikkiaan 20 vuotta. Vuonna 1999 hän perusti naislauluryhmän, jolle antoi nimeksi Canto, tarkoittaen suomeksi laulua.
Canto -lauluryhmän naiset ovat kokeneet vuosien mittaan monenlaista yhdessä. |
- Cantossa on tapahtunut eräänlainen kasvutarina, jossa lähdettiin ensin ryhmämuodossa tapahtuvasta yksinlauluopetuksesta edeten nykyiseen muotoon, jonka näen enemmän yhtyeenä.
Lauluryhmä
on kirjoittanut kasvutarinaansa jo 23 vuotta. Tähän varrelle on mahtunut
monenlaista tilaisuutta ja lauluja laidasta laitaan. Pienen kunnan etuja sekin,
että lauluryhmä on saanut säilyä varsin monipuolisena. Ryhmä on esiintynyt niin
jumalanpalveluksissa, isänmaallisissa juhlissa, kunnan juhlissa kuin
Kuurtanes-päivilläkin.
Liisan oma eräänlainen
käännekohta kuoron vetäjänä tapahtui vuonna 2018, kun järjestettiin konsertti,
jossa kuultiin kokoelma hänen omia sävellyksiä.
- Se, että uskalsin naisten kanssa toteuttaa tämän konsertin, antoi rohkeutta tulevaan.
Tällä hetkellä ohjelmistoissa lähes puolet lauluista on omia sävellyksiäni.
Liisa ei
juurikaan sanoita sävellyksiään itse, vaan sävellykset pohjaavat usein johonkin
runoon tai kauniiseen lauseeseen.
- Kutsun omaa tapaani tehdä omaa musiikkia runon laulannaksi, Liisa toteaa hymyillen.
Museot ovat Liisalle tärkeitä paikkoja, joihin liittyy niin kesätyömuistoja, kuin sittemmin laulumuistoja. |
Onko tilanteita, joissa menee kylmät väreet?
- Ihan harjoituksissa saattaa jokin harmonia tai sanoitus nostaa ihokarvat pystyyn. Me
tavataan ryhmän kesken kutsua ”karvalauluiksi” tilanteita, joissa me koetaan
syviä tunteita.
On selvää,
että naisporukan kesken on nähtävissä välitön, humoristinen ja lämmin tunnelma.
- Tätä voisi kutsua myös terapeuttiseksi, sillä tunteet liikkuvat laidasta laitaan.
Täällä jaetaan elämän ilot ja surut yhdessä. Aivan ihana porukka!
Liisan
ohella Canto -ryhmässä on toinenkin ihan perustamisesta saakka asti mukana
ollut jäsen. Henna Kuusisto liittyi kuoroon lukioikäisenä.
- Laulaminen
on aina edustanut liikunnan ohella itselle sellaista henkireikää. Ja tämä
porukka on aivan mahtava. Vuosien varrelle mahtuu monta yhdessä koettua hetkeä,
Henna kertoo.
Parhaiten mieleen
ovatkin jääneet erilaiset yhdessä jaetut elämän ilot ja surut.
- Laulujen kautta avattu sisimpäämme toinen toiselle. Kun on saanut olla tässä mukana jo siitä 17-vuotiaasta, niin ei elämää ilman tätä lauluryhmää osaisi kuvitella.
Eikä onneksi
tarvitsekaan. Canto -ryhmä kun porskuttaa eteenpäin energisen innostavan
vetäjänsä, Liisan voimin kohti kesän päätapahtumaa, Kuurtanes-päivää. Tällöin
tervahaudalla on luvassa Liisan sanoin kepeää kesäistä laulantaa.
Kommentit
Lähetä kommentti