Kaatiala – Louhoksesta virkistyskeitaaksi

Teksti: Tuomas Ojajärvi, Jukka Kotola, Pauliina Ahti, Mikko Paasi  

Kaatialan louhos, kuva Krista Paasi

Todella kirkasvetinen syvä louhos ja valkoiset kivet ovat ensihuomio, johon Kaatialan louhokselle ensi kertaa vieraileva varmasti kiinnittää silmänsä. Kuortaneen Lentilän kylässä sijaitseva Kaatiala on vuosikymmenten aikana muuttunut tärkeästä teollisesta mineraalilouhoksesta etenkin sukeltajille ja malminharrastajille tärkeäksi kohteeksi. Viime vuosina aluetta on haluttu enenevässä määrin rakentaa myös luontomatkailijoiden kohteeksi. Kaatialan louhoksesta tehdään parhaillaan myös digitaalista 3D-mallinnusta sukeltajista koostuvan Bottomline Projects –yhdistyksen toimesta.  

Kvartsia sotatarpeisiin  

Varhaisimmat kirjalliset maininnat Kuortaneen Kaatialasta ovat vuodelta 1857 peräisin olevasta H.J Holmbergin teoksesta Mineralogisher Wegveiser durch Finnland. Kyseisessä julkaisussa paikka on nimetty Hopiakallioksi ja sieltä on mainittu löytyväksi mm. ruusukvartsia, tantaalia, berylliä, mustaa turmaliinia, maasälpää, albiittia ja lepidoliittia.

Kaatialan louhokselta louhittiin mineraaleja sotatarpeisiin

 
“Muistitiedon mukaan Kaatialasta louhittua kvartsia olisi kuljetettu Ähtärin Inhan tai Seinäjoen Östermyran rautaruukkeihin 1800-luvun lopulla. Kuortaneen kunnan pitkäaikaisen kunnanlääkärin Jouko Laitakarin isä Aarne Laitakari toi Kaatialan uudestaan tunnetuksi laatimalla tutkielman Kaatialan Kuutelokalliosta vuonna 1914.”, kertoo Kuortaneen kunnan ympäristöpäällikkö Jukka Kotola.  

Alueella suoritettiin tutkimuksia 1920–30-luvuilla mutta vasta toisen maailmansodan puhkeaminen ja kotimaisen terästeollisuuden kvartsin tarve sai aikaan louhoksen avaamisen. Kvartsia vietiin Lokomon tehtaille, jossa valmistettiin mm. kenttätykkejä. Suomen Mineraali Oy:n palveluksessa ollut Viljo Kovanen tutki kesän 1942 aikana mm. Kaatialaa ja varsinainen toiminta aloitettiin nopeasti jo 8.10.1942. Varsinainen kaivostoiminta Kaatialassa loppui vuonna 1968.  

Sukeltajien keidas  

Kaatialan louhos on ollut sukeltajien suosiossa ainakin 1980-luvulta saakka. Louhoksen kirkas vesi ja monipuoliset sukellusmahdollisuudet ovat edistäneet louhoksen tunnettavuutta sukeltajien keskuudessa. Kaatiala tarjoaa kaikentasoisille sukeltajille jotain. 

“Kaivoksen matalassa päädyssä valkoinen hiekka- ja sorapohja syvenee loivasti tarjoten uusille sukeltajille oivallisen paikan harjoitella sukellustaitoja. Kokeneemmat sukeltajat viihtyvät syvemmässä päässä, missä pohja löytyy 30 metristä.”, kertoo sukellusta itsekin harrastava Pauliina Ahti 

Sukeltajia menossa veteen louhoksen matalasta päästä.

 
Syvä pää tarjoaa myös hienot puitteet vedenalaiseen valokuvaukseen, sillä sieltä löytyy auton romu, välivedessä leijuva varta vasten rakennettu lentokone, sukelluskello sekä muutamia muita yllätyksiä sukeltajille. Syvän pään seinämässä, n. 20–30 metrin syvyydessä, löytyy kolme aukkoa, jotka ovat sisäänkäyntejä tunneleihin. Tunnelit muodostavat yksitasoisen luolaston, jossa sukellettavaa riittää muutaman sadan metrin verran, ja matkan varrella on sukeltajille kaikenlaista nähtävää kottikärryistä luolatonttuihin. 

 
Luolasto on suosittu luolasukeltajien keskuudessa, ja luolaston yksinkertaisuudesta johtuen se on myös hyvä paikka kouluttaa luolasukeltajia. Vaikka Kaatialassa sukeltaminen on suosittua ja pääosin turvallista, niin valitettavasti onnettomuuksiltakaan ei ole vältytty. Muistomerkit louhoksen pohjoispäässä muistuttavat kolmesta menehtyneestä sukeltajasta.  

Sukellusta Kaatialassa voi harrastaa ympäri vuoden. Eri vuodenajat tarjoavat erilaisen vedenalaisen maiseman. Veden kirkkaus ja näkyvyys ovat parhaimmillaan talvella, jääkannen alla. Tuolloin kaivoksen pohjan voi parhaimmillaan nähdä pinnalta käsin. 

“Kesäaikaan vedellä on taipumus samentua, osittain leväkukintojen takia. Louhoksesta löytyy myös kaloja, ainakin ahvenia ja melkoisen yksinäinen hauki. Joskus, erityisesti talvisin, ahventen voi nähdä uivan tiheänä parvena.”, Ahti kertoo. 

Veden lämpötila vaihtelee myös vuodenaikojen mukaan. Pinnalla vesi voi kesäisin nousta liki 30 asteeseen, kun taas pohjalla ja luolastossa vesi on ympäri vuoden noin 4–6 asteista. 

Kaatialan louhoksella käykin myös paljon uimareita kesäisin, mutta virallista uimarantastatusta sillä ei ole veden epäpuhtauksien takia.  

“Kaatialan molempien louhosten vedestä on tutkimuksissa todettu korkeita arseenipitoisuuksia. Arseeni ei ole herkistävää eli se ei aiheuta ihoallergiaa, eikä se myöskään ainakaan pieninä pitoisuuksina vedessä aiheuta ihon, limakalvojen tai silmien ärsytystä. Kunta ei ole perustanut virallista uimarantaa Kaatialaan, ennenkuin asiasta on saatu varmistus ympäristöterveysviranomaisilta.”, selventää Jukka Kotola.   

Käsivoimasta koneelliseen louhinitaan 

Sota-aikana miehet olivat rintamalla ja Kaatialan työvoiman muodostivat naiset, pojat ja rintamapalveluksesta vapautetut miehet. Lähes kaikesta välineistöstä oli sodan vuoksi pulaa ja louhinta- ja lajittelutyöt tehtiin lihasvoimin. Talvella 1943 otettiin käyttöön nostokraana eli käsikäyttöinen puominosturi, jolla kivet nostettiin louhoksesta. Sodan jälkeen vuonna 1945 louhokselle saatiin höyrykone, joka antoi voimaa vinoratavintturille. Kun oli tuotettu riittävä määrä materiaalia, haettiin Kauppa- ja teollisuusministeriöltä erikoislupa materiaalin kuljettamiselle kuorma-autolla Niinimaan rautatieasemalle. Sähkömoottorit korvasivat höyrykoneen vuosina 1950–1951, ja vuonna 1951 rakennettiin ensimmäinen varsinainen lajittelulaitos.  

Viimeisin versio lajittelulaitoksesta rakennettiin vuonna 1956. Kiviaines murskattiin leukamurskaimella alle 75 mm kappaleiksi, ja seulottiin edelleen kolmeen kokoluokkaan: 75-50 mm, 50-25 mm ja <25 mm, josta viimeksi mainittu ohjattiin suoraan jätteeksi. Muu materiaali ohjattiin lajitteluhihnoille, jossa eri mineraalit eroteltiin kukin omaan siiloonsa. 

“Vaikka louhintatyö ja lajittelu uudistui, niin arvokkaiden mineraalien saaminen vaikeutui jatkuvasti. Louhinta oli keskittynyt aluksi esiintymän sydänosaan, joka koostui valtavista kvartsi- ja kalimaasälpäkiteistä. Lajittelu oli tuolloin helppoa eikä jätettä juuri syntynyt. Mutta vuosien myötä jouduttiin louhimaan esiintymän heterogeenisiä alueita, joiden kidekoko oli pieni ja jotka sisälsivät yhä enemmän turmaliinia ja muita epäpuhtauksia.”, selventää Jukka Kotola 

Puhtaan materiaalin saavuttamiseksi jo pienikin määrä turmaliinia ja kvartsia aiheutti lohkareiden hylkäämisen. Lopulta jouduttiin tyytymään kompromissiratkaisuun, jossa kiviaines jaettiin ensiluokkaiseen epäpuhtauksista vapaaseen materiaaliin, sekä toisen luokan materiaaliin, jossa hyväksyttiin epäpuhtauksina turmaliinia ja kvartsia. Heikkolaatuinen aines jauhettiin ja puhdistettiin magneettisella erottimella Tapanilan maasälpätehtaalla lähellä Helsinkiä. Hylkykiven louhiminen tuli myöskin aikaa myöten kannattavaksi. Kaatialassa kokeiltiin myös tunnelilouhintaa kahteen kertaan vuosina 1967 ja 1978. Varsinainen toiminta kuitenkin loppui vuonna 1968.  

Historia näkyy pohjalla edelleen  

Siinä missä uimarit voivat nauttia vedellä täyttyneestä Kaatialan louhoksesta pinnalta käsin, sukeltajat pääsevät ihmettelemään hylättyjen kaivosten dramaattisia tunneleita, pystyseiniä ja kirkkaita vesiä. Louhoksen pohjalta löytyy taakse jätettyjä kottikärryjä, saappaita ja autonrenkaita. Sukeltaessa voi tuntea liikkuvansa ajassa taaksepäin. Hiljaisuudessa voi kuulla historian havinan. Ei siis ihme, että sukeltajat matkustavat Suomeen ulkomaita myöten ihailemaan kaivosten kuvauksellisia maisemia.

“Kaivosten tunnelit näyttäytyvät labyrintteinä, missä luolat risteilevät moneen suuntaan, monessa kerroksessa. Sukeltaja leijuu ja liikkuu kaivoksissa 3D-maailmassa. Silti kaivosten kartat ovat edelleen paperille raapustettuja 2D-hahmotelmia tunneleista. Tämä luo haasteita erityisesti kerrosten välisten yhteyksien ymmärtämiseen.”, kertoo Pauliina Ahti, joka toimii myös Bottomline Projects –yhdistyksen varapuheenjohtaja. 

Vuonna 2021 Kuortaneen kunta ja suomalainen Bottomline Projects -yhdistys yhdistivät voimansa luodakseen aivan uudenlaisen ratkaisun vedenalaisten tunneleiden kartoitukseen. Bottomline Projectsin sukeltajat ovat kuvanneet louhosta niin veden alla kuin ilmassakin luodakseen louhoksesta 3D-jäljitelmän.

Kaatialan louhoksesta tehtävä 3D-mallinnus vaatii niin veteen kuin ilmaan soveltuvaa kuvauskalustoa.

“Tavoitteena on, että Kaatialan kaivoksen mallista tulee uusi, moderni standardi kaivossukelluksen turvallisuudelle. Lisäksi toiveena on, että virtuaalinen 3D-malli mahdollistaa historiaa kumpuavan seikkailun louhoksessa jokaiselle, vaikka omalta kotisohvalta käsin.”, Ahti toteaa.  

Kaatiala kehityskohteena  

Kaatialan louhosta on viime vuosien saatossa kehitetty jatkuvasti enemmän luontomatkailun suuntaan. Louhokselle on myös rakennettu viihtyvyyden parantamiseksi muun muassa grillikatos ja kuivakäymälä. Kunta on ostanut maat louhoksen ympäriltä ja toiveena on kehittää tulevaisuudessa Kaatialan luontopolku- ja pyöräilyreitistöä. 

Liikuntasihteeri Tuomas Mikkola, kunnanjohtaja Teemu Puolijoki ja elinkeinovastaava Aapo Petäjäniemi tutustumassa Kaatialaan syksyllä 2021

 
“Kaatialassa yhdistyvät kunnan kannalta monta tekijää. Louhoksella on merkittävä ja mielenkiintoinen historiansa, Kaatiala palvelee tunnettuna ja suosittuna sukelluskohteena ja alueella on myös virkistys- ja luontoarvoja. Kuortaneen kunta näkee tärkeäksi tuoda alueen historiaa tunnetuksi sekä edistää Kaatialan mahdollisuuksia olla osana sukellusturvallisuuden parantamista ja kohteen kehittymistä myös tätä kautta. Tässä käynnissä oleva, mielenkiintoinen 3D-mallinnushanke on tärkeässä roolissa. Kuortaneella matkailu nähdään tärkeänä vetovoimatekijänä, jossa myös Kaatialan seutu tarjoaa mahdollisuuksia. Etenkin Etelä-Suomeen nähden Kaatiala sijoittuu myös hyvin saavutettavuutensa kannalta. Luonnollisesti Kaatiala nivoutuu myös laajemmin koko kunnan ja sen palvelujen eteenpäin viemiseen”, pohtii kunnanjohtaja Teemu Puolijoki Kaatialan kehitystä. 

LUOLIEN MALLINNUS

3D-photogrammetria ei tekniikkana ole mitään uutta mutta datan kerääminen veden alta ja luolastojen perältä sekä ilma-, avovesi- ja luolastokuvien yhdistäminen yhdeksi toimivaksi malliksi, on maailmanlaajuisestikin ainutlaatuista ja erittäin vaativaa työtä.  

Sukeltajat työskentelevät armottomissa olosuhteissa, syvällä tunnelistoissa jääkylmässä vedessä ja kuvaussukellukset saattavat venyä pitkiksi koska jo pelkän luolaosuuden mallintamiseen on jo nyt otettu yhteensä toistasataatuhatta kuvaa.  

Työtä auttaa rebreather sukelluslaitteisto, joka kierrättää sukeltajan hengityskaasua poistaen siitä hiilidioksidia ja lisäämällä happea tai muita seoskaasuja sukeltajan tarpeen mukaan. Pinnalla kuvamateriaali syötetään mallinnosohjelmaan, joka sitten prosessoi mallin. 

Kun ei ole olemassa mallia tai manuaalia miten tämän tason 3D replika tulisi rakentaa, niin matkalla on tullut vastaan useita haasteita ja vieläkin on pitkä matka maaliin, ennen kuin voidaan puhua onnistuneesta lopputuloksesta. 

Mallinnuksella tehty poikkileikkaus Kaatialan louhoksesta.