Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2022.

Kohti tapahtumarikasta terwakesää

Kuva
Tapahtumilla on suuri vaikutus paikkakunnan elinkeinoelämään, mutta niillä on erityinen vaikutus myös ihmisiin. Koronattomasta ajasta i so osa kertoo kaipaavansa eniten juuri erilaisia tapahtumia . K aksi edellistä koronanpandemian varjossa elettyä kesää alkaa vaikuttamaan ihmisiin jo monin tavoin, kun y mpäri maata t apahtumia on peruttu ja siirretty. Iso immat festivaalit on jouduttu perumaan kokonaan , mutta pienempiä sentään on pystytty pitämään .   Kuortaneella isompien tapahtumien osalta on päästy vähäisemmin tapahtuma vaurioin. Perinteiset Kuortane Games yleisurheilukilpailu t, Kuortaneen Kuhinat ja Elofestivaalit on onnistuttu järjestämään myös kahtena viime kesänä . Toki rajoitukset o vat vaikuttaneet myös niihin kin etenkin 2020 . Viime kesä kuitenkin päästiin viettämään jo lähes normaalist i ja toiveissa on, että tulevana tervavuotena tapahtumat olisivat jälleen pääosassa Kuortaneella.   Korona on ymmärrettävästä syystä vaikeuttanut tapahtumien järjestämistä, ja mo