Lapsiperheiden Kuortane

11-vuotias Iita Vierikko tekee juuri välipalaa ja äiti Saara Vierikko sekä 7-vuotias Pirta Vierikko odottelevat vieressä. Ruuanlaittotaitoja molemmat tytöt ovat oppineet Kuortaneella 4H:n kokkikerhossa. Harrastavalla perheellä ei vapaapäiviä juuri Kuortaneella olekaan vaan usealle päivälle löytyy jotain tekemistä.

Vierikon perhe on ollut tyytyväinen Kuortaneella tarjotuista hoitomahdollisuuksista.

Vierikon perheen äiti on paluumuuttaja Kuortaneelle, mutta syy muuttoon ei löydy hyvistä harrastusmahdollisuuksista vaan kuortanelaisille perheille tarjolla olevasta loistavasta varhaiskasvatuksesta ja joustavista hoitomahdollisuuksista. - Asuimme Lapualla ja itse kävin Vaasassa töissä, kun Iitan oli tarkoitus aloittaa koulut. Tarjolla oli kuitenkin meidän tilanteeseen huonosti aamu- ja iltapäivätoimintaa ja Iitalle olisi tullut pitkiä päiviä yksin kotona. Paluu Kuortaneelle oli ollut välillä jo mielessä, joten aloin selvittämään Kuortaneella perheille tarjottavia hoitomahdollisuuksia, muistelee Saara Vierikko Kuortaneelle muuttoa 2016.

Soitto varhaiskasvatuspäällikölle paljasti Kuortaneella perheille tarjottavan kattavan koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä 1.–2.-luokkalaisille ulottuvan kesäajan päivähoidon. - Olin todella yllättynyt näin laajasta mahdollisuudesta ja etenkin pienten alakoululaisten kesäajan päivähoidosta, jotka ratkaisivat monta ongelmaa. Ei tarvinnut miettiä joutuuko lapset olemaan pitkiä aikoja yksin kotona. Ja kaikki on aina hoitunut todella helposti perheen ja lasten parasta ajatellen, Vierikko kertoo

Myös lapset ovat olleet tyytyväisiä, ettei ole tarvinnut olla yksin kotona. Iltapäivätoiminnassa voi leikin ohella tehdä myös läksyt aikuisen kanssa, jolloin ne eivät ole enää illalla kotona odottamassa. Lisäksi iltapäivätoiminnassa tarjotaan välipalaa, joten kotiin ei tarvitse hakea nälkäistä lasta.

Kuortaneella tarjotaan lapsille kesäajan päivähoitoa toisella luokalle asti.

Lapsiperheelle kaikki lähellä

Lauri ja Leena Hakala muuttivat tyttärensä kanssa Pieksämäeltä Kuortaneelle syksyllä 2020, Leena Hakalan työn perässä. Lauri Hakalan työ Suomen olympiakomiteassa ei ole paikkaan sidottu, mutta huippu-urheiluyksikössä joukkuepeleistä vastaavana hänellekin on hyödyllistä olla lähellä yhtä suomalaisen urheilun keskuksista. Kuortaneella perheelle tuli muutos myös hoitojärjestelyihin, kun 2,5-vuotias Hilla-tytär aloitti hoidon päiväkodissa. Varhaiskasvatuspalveluja perhe oli kartoittanut jo ennen muuttoa.

- Olen itse ollut Kuortaneella työjuttujen vuoksi aika paljon viime vuosina, joten paikkakunnalla on ystäviä ja tuttavia, jotka ovat kertoneet kokemuksistaan. Yksi asia, joka helpotti muuttoa Kuortaneelle, oli se, että saatiin tosi myönteinen arvio siitä, miten varhaiskasvatus on järjestetty ja miten lapsiperheet otetaan huomioon. Tuli kyllä tosi selväksi, että täällä ollaan joustavia ja pyritään löytämään ratkaisuja ja huomioimaan perheiden eri tilanteet., Lauri Hakala kertoo ja jatkaa,
- Myönteinen kuva varhaiskasvatuksesta on vain vahvistunut. Hilla on viihtynyt tosi hyvin ja päiväkotiin menoa odotetaan tosi paljon. Ei olisi voinut lähteä paremmin käyntiin. Koetaan kyllä, että meidän perheen etu on oikeasti päiväkodissa olevien ihmisten mielessä.

Hakalat ovat entisiä huippu-urheilijoita, joten liikunnallisuus on perheelle erityisen tärkeää. He pitävätkin hyvänä, että Kuortaneella liikunnallisuus on vahvana osana jo varhaiskasvatuksesta lähtien. Pienen paikkakunnan etuna on myös se, että kaikki on lähellä, jolloin liikkumiseen tarvitsee vähemmän autoa.

-Ne edut on ihan tosi merkittävät, kun pääsee polkupyörällä joka paikkaan eikä mene aikaa julkisissa tai autossa istuessa eikä muualla. Kuitenkin sekin passivoi ihmisiä osaltaan, kun pitää vaikka istua pitkiä pätkiä matkaa kotiin, kouluun tai johonkin muualle. Pienemmässä on monia plussapuolia, Hakala kehuu.

Kuortaneen varhaiskasvatuspalvelut saavat kiitosta.

Kuortaneella tarjottavaan varhaiskasvatus- sekä apip-tarjontaan voi tutusta Kuortaneen kunnan nettisivuilta: kuortane.fi/varhaiskasvatus/

Lisätietoa sekä kuvia erilaisista varhaiskasvatuksen tapahtumista löytyy sivulta: peda.net/kuortane/

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maailmalta mansikkapellolle - Tarja Wasastjerna menee päin uusia kokemuksia

Kuortane rakentaa historiaa