Liikuntaan kasvaminen ja liikunnan avulla kasvattaminen
Omassa lapsuudessani 80-luvulla oli tavallista, että lähiön lapset kokoontuivat pelaamaan ja leikkimään isollakin porukalla kerrostalomme piha-alueille sekä lähimetsään. Siihen aikaan syntyvyyskin oli kohdillaan, jolloin pelikavereita riitti. Tapana oli pelata jalkapalloa, pesäpalloa, tennistä, ajaa pyörällä kisaa, yleisurheilla, leikkiä metsässä monipuolisesti erilaisia hippaleikkejä sekä kiinniottopelejä ja ennen kaikkea olla yhdessä eri-ikäisten lapsien kanssa. En muista montaakaan tilannetta, joissa aikuiset olisivat olleet aktiivisena osapuolena, enemmänkin taustalla antaen vapautta ja pitäen huolta ruoasta, koulusta, unesta ja välineistä. Tuohon aikaan meillä lapsilla oli nykypäivään verrattuna enemmän vapauksia, ja vähemmän velvollisuuksia, eikä ollut kännyköitä. Tehtävänä oli kasvaa ja nauttia koulun lomassa elämästään lapsena sekä nuorena.
Lapsuudestani nousee esille muutamia liikuntainnoittajia, joilla on ollut tärkeä rooli lajiin innostumisessa sekä lajitaitojen kehittämisessä. Naapurissani asuin kunnan liikuntasihteeri, joka rohkaisi meitä hiihto- ja yleisurheilukisoihin. 5-6-vuotiaana lähinaapurini otti mukaan punttisalille, ja sai innostettua minut painonnoston saloihin. Suunnistuskipinäni sain omalta alakouluopettajaltani ja hänen mieheltään, jotka olivat molemmat entisiä huippu-urheilijoita. Lentopalloon innostuin todella vasta 9-10-vuotiaana, jolloin meillä oli innostava valmentaja ja hyvä porukka. Lentopallosta tuli se ”mun juttu”, ja sain kokea seuratyön monipuolisuuden, mikä käsitti harjoittelua, pelaamista, valmentamista, talkootoimintaa, tuomarointia sekä muuta seuratyötä. Myöhemmin lentopallo toi minulle päätoimisen työn sekä mahdollisuuden kiertää maailmaa ristiin rastiin, ja muuttaa myös tänne Kuortaneelle. Lapsuuteni ja nuoruuteni aikana kokeilin lähes kaikkia tarjolla olevia liikuntalajeja Kuhmossa, ja vähintäänkin kahta lajia harrastettiin rinnan koko aktiiviurani ajan. Mikä omituisinta perheessäni ei harrastettu aktiivisesti liikuntaa vaan innostuin urheiluun hyvien valmentajien ja ikätoverien kautta.
Urheilu-uran aikana innostuin opettamisesta sekä valmentamisesta sen verran vakavasti, että aloitin Oulussa luokanopettajaopinnot, mistä jatkoin Jyväskylän liikuntatieteelliseen tiedekuntaan valmennus- ja testausoppia opiskelemaan. Lopullinen valmistuminen tapahtui 15 vuoden jälkeen liikunnan, terveystiedon sekä luokanopettajaksi. Lentopallo oli koko ajan vahvasti mukana, ja parhaimpina vuosina olin jopa 200 päivää kotoa poissa. Liikunta ja urheilu oli arjessa mukana, tavaten huippu-urheilijoita, huippu lehtoreita tai muutoin vain jutellen samanhenkisten kanssa. Olen siis omalla tavallani menneisyyden ja suomalaisen liikuntakulttuurin tuote, ”liikuntalähettiläs”.
Liikunta on ollut eri aikoina yksi elämäni kantavista voimista. Voisikin sanoa, että tuttavapiirini on sen kautta laajentunut nykyhetkeen aivan valtavaksi, mistä onkin hyötyä niin vapaa-ajalla kuin työelämässäkin. Liikunta muun muassa kasvattaa meitä järjestelmälliseen ja pitkäjänteiseen toimintaan, tiimipelaajaksi, sietämään omaa ja toisen osaamattomuutta tai ylivoimaisuutta, häviämään ja voittamaan sekä oppimaan virheistä. Toivon että me vanhemmat annamme lapsillemmekin mahdollisuuden löytää oma harrastuksensa liikunnan tai kulttuurin parista.
Tuomas Mikkola (pienenä)
liikuntasihteeri
Kuortaneen kunta
Lapsuudestani nousee esille muutamia liikuntainnoittajia, joilla on ollut tärkeä rooli lajiin innostumisessa sekä lajitaitojen kehittämisessä. Naapurissani asuin kunnan liikuntasihteeri, joka rohkaisi meitä hiihto- ja yleisurheilukisoihin. 5-6-vuotiaana lähinaapurini otti mukaan punttisalille, ja sai innostettua minut painonnoston saloihin. Suunnistuskipinäni sain omalta alakouluopettajaltani ja hänen mieheltään, jotka olivat molemmat entisiä huippu-urheilijoita. Lentopalloon innostuin todella vasta 9-10-vuotiaana, jolloin meillä oli innostava valmentaja ja hyvä porukka. Lentopallosta tuli se ”mun juttu”, ja sain kokea seuratyön monipuolisuuden, mikä käsitti harjoittelua, pelaamista, valmentamista, talkootoimintaa, tuomarointia sekä muuta seuratyötä. Myöhemmin lentopallo toi minulle päätoimisen työn sekä mahdollisuuden kiertää maailmaa ristiin rastiin, ja muuttaa myös tänne Kuortaneelle. Lapsuuteni ja nuoruuteni aikana kokeilin lähes kaikkia tarjolla olevia liikuntalajeja Kuhmossa, ja vähintäänkin kahta lajia harrastettiin rinnan koko aktiiviurani ajan. Mikä omituisinta perheessäni ei harrastettu aktiivisesti liikuntaa vaan innostuin urheiluun hyvien valmentajien ja ikätoverien kautta.
Urheilu-uran aikana innostuin opettamisesta sekä valmentamisesta sen verran vakavasti, että aloitin Oulussa luokanopettajaopinnot, mistä jatkoin Jyväskylän liikuntatieteelliseen tiedekuntaan valmennus- ja testausoppia opiskelemaan. Lopullinen valmistuminen tapahtui 15 vuoden jälkeen liikunnan, terveystiedon sekä luokanopettajaksi. Lentopallo oli koko ajan vahvasti mukana, ja parhaimpina vuosina olin jopa 200 päivää kotoa poissa. Liikunta ja urheilu oli arjessa mukana, tavaten huippu-urheilijoita, huippu lehtoreita tai muutoin vain jutellen samanhenkisten kanssa. Olen siis omalla tavallani menneisyyden ja suomalaisen liikuntakulttuurin tuote, ”liikuntalähettiläs”.
Liikunta on ollut eri aikoina yksi elämäni kantavista voimista. Voisikin sanoa, että tuttavapiirini on sen kautta laajentunut nykyhetkeen aivan valtavaksi, mistä onkin hyötyä niin vapaa-ajalla kuin työelämässäkin. Liikunta muun muassa kasvattaa meitä järjestelmälliseen ja pitkäjänteiseen toimintaan, tiimipelaajaksi, sietämään omaa ja toisen osaamattomuutta tai ylivoimaisuutta, häviämään ja voittamaan sekä oppimaan virheistä. Toivon että me vanhemmat annamme lapsillemmekin mahdollisuuden löytää oma harrastuksensa liikunnan tai kulttuurin parista.
liikuntasihteeri
Kuortaneen kunta
Kommentit
Lähetä kommentti