Kuortane rakentaa historiaa
Vuosi 2018, kuin myös tulevatkin vuodet, jäävät Kuortaneen historiaan erittäin
merkittävänä rakentamisen aikana. Parhaillaan on nousemassa urheiluopiston
alueelle urheilukentän kokoinen palloiluhalli, jonka kunta rakennuttaa ja vuokraa
edelleen urheiluopistolle. Vanhustenkotiyhdistyksen rakennuttamana puolestaan
on aloitettu ikäihmisten palvelutalon rakentaminen ja rakennusyhtiöt ovat
rakentaneet rivi- ja kerrostaloasuntoja.
Valmistuttuaan palloiluhalli palvelee urheilulukion kasvua.
Vuonna 2019 kunta laajentaa myös lukiorakennusta ja kunnan omistama
asuntolayhtiö rakentaa omistukseensa uusia oppilasasuntoja. Nämä investoinnit
mahdollistavat Kuortaneen lukion oppilasmäärän nostamisen yli 280:n, nyt oppilaita on noin 230.
Uuden alakoulun rakentaminen on kunnan investointiohjelmassa
vuosina 2020-2021. Uusi koulu tarjoaa terveelliset ja nykyaikaiset toimitilat
koululaisille ja henkilöstölle. Asemakaavan muuttaminen koulun rakentamiseksi
Kortesmäentien ja Koulutien kulmatontille tulee valtuuston käsittelyyn vuoden 2019
alussa.
Edellä mainittujen investointien johdosta Kuortaneen
palvelut kehittyvät edelleen. Jo muutama vuosi sitten kunta teki ison
uudistuksen palvelutuotannossa ulkoistaessaan sote-palvelut Kuusiolinna Terveys
Oy:lle, jonka osakas myös Kuortaneen kunta on. Uudistuksella turvataan
palvelujen saavutettavuutta ja työpaikkoja omalla paikkakunnalla.
Kunta on panostanut kuluvana vuonna aikaisempaa enemmän myös
viestintään ja markkinointiin. Viestintäkoordinaattorin johdolla on uudistettu
muun muassa kunnan tiedotuslehti Nokiposti ja viestinnässä on hyödynnetty
aktiivisesti myös sosiaalista mediaa ja kunnan nettisivuja. Vuonna 2019
käynnistetään myös markkinointikampanja.
Nyt on aika kääntää katsetta aikaisempaakin enemmän
mahdollisimman vaikuttavaan työhön elinkeinoelämän edelleen kehittämiseksi.
Strategioita on kunnassa mietitty ja kirjoitettu, nyt on päästävä eteenpäin.
Kaiken kaikkiaan, Kuortaneella on hyvä kehittämisvauhti
päällä, annetaan sen jatkua ja vahvistua.
Kiitän kaikkia vuoden aikana tehdystä työstä ja
yhteistoiminnasta paikkakunnan hyväksi. - Hyvää Uutta Vuotta!
Kommentit
Lähetä kommentti